Tää on kyllä hieno laji. Pääsee yllättämään kerta toisensa perään. Toisinaan tulee tavattomia ylisuorituksilla ja vielä useammin ylettömiä alisuorituksilla, kuten eilen Kanavuoressa. Alku lähti lupaavasti, kun toppasin itselle yleensä jostain syystä aina hankalan Fillarin ekalla lämppäriksi. Tässä vaiheessa alkoi odotukset kasvaa session osalta ja oliskohan siinä syy, miksei mitään muuta tullutkaan kiivettyä. En tiiä kumpi oli suurempi Juholla, huvitus vai vitutus, allekirjoittaneen yrkkäillessä ponnettomasti esim. Huuhdolla ja Huudolla ja antaessa aina niin "erinomaisia" syitä suorittamattomuuteen. Ihan niikö oikeesti ketään kiinnostaisi perustelut sille, miksei toppauksia tule. Läski on läski ja sillä siisti.
Mutta jottei menis pelkäksi nillitykseksi, jäi reissusta jotain positiviistäkin. Tulin vakuuttuneeksi, että Pohjoista leveyttä on tehtävissä staattisesti. Dynaamiset rykäykset kun ei juuri nyt tunnu sujuvan millään. Tähänkin mulla on tietty tuhat erinomaista syytä; ei riitä pää, koska ei ole tuntumaa. Tuntuma puuttuu, koska ei pääse kiipeämään kun 40min viikossa (tai kahdessa). Useimmin ei pääse kiipeämään, kun prioriteetit ovat päälaellaan. Prioriteetit ovat sekaisin, koska kotona tenavat vaatii läsnäoloa. Tenavia kotona, koska liha on vaan niin pirun heikko... tuotahan voisi jatkaa maailman tappiin, mutta antaapa olla.
Koko kevään ja alkukesän tullut kiivetty pari vuotta sitten ostetuilla Evolvin Pontaseilla breikkaamista toivoen, vaan ei ne vaan vieläkään tunnu lähellekkään yhtä mukavilta kuin kymmeneen kertaan pohjatut v10, joilla smearaaminen on niin paljon mukavempaa kuin ensin mainituilla. Seuraavalle Kaniksen rykäsylle täytyykin ottaa "aamutossut" mukaan, jotta saadaan yksi tekosyy eliminoitua.
Voi olla herra ediittorin valinta, vaan ei mun. Tai siis menin halpaan ja valitsinhan minäkin nuo, mutta en tykkää. Kumi kehnompaa kuin C4 Stealth ja kärjen muotoilu ei smearausta edistä. Kai noi johonkin olis hyvät, vaan ei mun räpylään.