Viime vuosien satunnainen jumppaaminen on alkanut ärsyttämään tavattomasti. Lähinnä siksi, että suoritustaso on tipahtanut tasaisesti 2005 ulkokauden jälkeen. Syypäänä olen pitänyt lähinnä perheen kasvua ja ehkä vähän töistä aiheutunutta reissaamista. Tekosyitä kaikki tyynni, tiietään, mutta jumittautuminen 7A-tasolle pännii. Niinpä olen yrittänyt asettaa itelle jotain tavoitteita kuluvalle kaudelle, jotta jotenkin pystyis väittämään edelleen harrastavan kyseistä lajia.
Viime viikolla kahtena iltana työstetty Pohjoista leveyttä-toppaus valoi yht'äkkiä ja varoittamatta uskoa, että kehitystä voisi tapahtua vaikka ne harrastusmahdollisuudet ovatkin rajalliset. Talvella en ehtinyt Hutunkiin ollenkaan, mutta punnerruksia ja istumaan nousuja tein aina silloin tällöin. Siitäpä tulin lopputulemaan, että periaatteessa suoritustason nousua voi edesauttaa pienillä jutuilla. Esmes töinantaja on mukavasti alkanut vuoden alusta tarjoamaan virikeseteleitä ja niitä alkaakin olemaan mukava pino kaapin nurkassa. Pitkällisen harkkinnan jälkeen päätin uskaltautua toimiston alakerrasta löytyvää fitness-pajaa katsastamaan, joskos sinne voisi moiset setelit työntää ja hankkia syksyksi himpun jerkkua astetta hankalammille ongelmille. Ikinä en ole punttia nostanut (paitsi v.2000 talvella pari kuukautta), vaikka ehkä allekirjoittaneen tuntevien on hankala uskoa tiedostaessaan valtaisan raamikkuuteni. Aika iso kynnys oli muuten käväistä edes kääntymässä tuolla, vaan positiivisena huomiona yllätti punttipuolen tyhjyys. Ainoastaan pari kissaa suoritti raudan nostoa. Sekin positiivista. Ei sillä, että olis jotain karjuja vastaan, mutta väenpaljous ahistaa ujoa poikaa.
Motivaattorina painojen kanssa pelleilyyn toimii myös päätös aloittaa projektointi jollain himpun haastavammalla ongelmalla. Sellaista ei olekkaan tullut tehtyä sitten Murron kiven haastavampien ongelmien toppaamisen jälkeen. Booty-kivelle onkin sopivasti ilmestynyt direct-versio Bootystä Eskon nousemana ja sepä voisi olla sopiva kohde. Booty on itseasiassa viimeinen tiukempi linja, joka on tullut kiivettyä 2006 syksyllä, joten tiiä vaikka siitä sais vielä jotain lisäviboja. Tuota directiä tuli yrkkäiltyä samoihin aikoihin, vaan ei ollut mennäkseen. Nyt se näyttäisi olevan himpun kevyemmäksi greidattu kuin Booty, joten ehkäpä siitä on projektointi hyvä aloittaman.
ps. onnittelut Andylle Fyysikon taltuttamisesta. Olisko ollut 5. nousu?
maanantai 30. toukokuuta 2011
perjantai 6. toukokuuta 2011
Vielä ehtii ennen ötököitä
Aika hienoa. Puoli yhteentoista näkee jalikset, ensi viikolla varmaan jo yhteentoista. Eli vihdoinkin pääsee roikkumaan kiville. Tänään käväisin lähimestassa, Ronsuntaipaleella ja nimenomaan tossa seinällä. Kivi on vähän raffia, mutta muuten ihan ok. Korkeutta on sopivasti, että pääsee oikeasti jo vähän kiipeämään ja alastulo on tasainen notta uskaltaa tipahtaa huoletta.
Yllätin itteni kiipeämällä kaikki ekalla, paitsi släbin kaksi linjaa. Ja hitto, melkeinpä väittäisin niiden olevan jopa vaikeampia kuin aluksi greidasin. Swep ei mennyt ollenkaan. Itseasiassa kiveen kiinni pääseminenkin oli jo haasteellista. Ja Metamorfoosikin vaati aika monta yrkkää, huomattavasti enemmän kuin vaikka Mr. Bobby viime perjantaina. Että ehkä se voi sittenkin alkaa seiskalla. En tiiä. Onkohon kukaan käynyt kiipeämässä juurikin noita kahta släbiä? Olisi kiva kuulla mielipidettä linjoista.
Edit 11.5 Juho vahvisti Swepin 7A:ksi, Metamorfoosi jäi vielä toistamatta, mutta ei kai greidiarvaus kauksi ole mennyt. Lisäksi Juholta tuli hyvää yrkkää Kevätsiivouksen suoraan aloitukseen, ei ihan mennyt. Onnistumisen jälkeen alkanee seiskalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)